Suomessa valtio maksoi pankkien valuuttavelat 1990-luvulla?

MUISTI: 1990-laman syvin olemus.

* E-kirja Laman ja Rahan Pelurit maksutta heti luettavaksi
.
Viimevuosien aikana on hohkattu valtion velan kirouksesta, pohtimatta miten kyseinen kirous on kansakunnan niskaan muodostunut; siis sitä, että Suomen valtio on 1990-luvulla “sosialisoinut” pankkien valuuttavelat.
.
Suomen pysyminen (toistaiseksi) velkamaiden AAA-ryhmässä on mahdollista kun pankit saivat ryöstöoikeudet 1990-luvun pankkioikeudenkäynneissä ja tuomioiden perusteella velkojen liikamääräisten saatavien perinnässä ja realisoinnissa on ”maantavaksi laillstunut” RAHANPESU; itseasiassa elävä korruptio.
.
Esko Ahon hallituksen (26.4.1991 – 13.4.1995) joka aiheutti suurlaman, oikeusministeri oikeustieteen tohtori Hannele Pokka on kirjassaan Porvarihallitus. 1995. ISBN 951-0-20508-7 aihetta sivunnut:
.
”29.3.1992. Pankkien pelastaminen ei ole kansan oikeustajun mukaista. Tästä nousee vielä melkoinen meteli, kun tajutaan, että valtio maksaa pankeille, mutta pankit irtisanovat asiakkaittensa luottoja ja ajavat vanhat asiakkaansa maantielle.”
.

Esipuhe
.
Kirjoitus perustuu osittain otteisiin kirjasta Jaakko Kiander & Pentti Vartia: Suuri lama. Suomen 1990-luvun kriisi ja talouspoliittinen keskustelu. 1998. ISBN 951-628-262-X.
.
Kirjoituksessa ei ole esitetty spekulaatioita siitä, millä tekniikalla maksutapahtumat suoritettiin. Teknisestä toiminnasta on tehty erillinen kirjoitus ”Taselainaus ja arvopaperistaminen – miksei velallisille voida näyttää itseään koskevia luottodokumentteja.”
.
Valtio ”sosialisoi” ulkomaisen velan
.
Suuri lama: Sivu 149
.
5.5. Julkisen talouden rahoitusongelmat
.
Valtiontalouden tasapaino järkkyy
.
”Varsinaiseen kriisiin valtio ei lamavuosina joutunut. Ulkomaisten lainojen hankinta oli tehokasta. Valtio piti hallussaan poikkeuksellisen suuria kassavaroja. Toisin sanoen valtio toi maahan pääomaa enemmän kuin pelkkien menojen kattamiseksi olisi ollut tarpeen. Ulkomaisia lainoja nostettiin osittain Suomen Pankin valuuttavarannon ylläpitämiseksi. Yritykset halusivat päästä valuuttakurssiriskistään eroon ja maksoivat omia ulkomaisia lainojaan pois nopeaan tahtiin. Kun vaihtotasekin oli vielä kesään 1994 saakka alijäämäinen joutui valtio tietoisesti ”sosialisoimaan” ulkomaisen velan.”
.
– miksi valtio toi maahan pääomaa enemmän ”kuin menojen kattamiseksi olis ollut tarpeen – oliko muita hoidettavia menoja, joista ei voida puhua?
.
– Sama kysymys toistuu: mihin muuhun tarkoitukseen valtio nosti ulkomaisia lainoja kun ”…lainoja nostettiin ”osittain”… ”?
.
– mitä olivat nämä yritykset, jotka tuona aikana pystyivät ”nopeaan tahtiin” maksamaan pois ulkomaisia lainojaan ?
.
– pankit olivat yrityksiä, joiden oli mahdollista – ainakin valtion avustamana – maksaa suuria ulkomaisia lainaeriä pois, kts. tarkemmin seuraava sivu
.
– mitä tarkoittaa ”ulkomaisen velan sosialisointi” – muutakaan kuin että valtio maksoi ulkomaisen velan pois ?
.
3. Valtio otti valuuttavelkaa maksaakseen pankkien valuuttavelat pankkien ulkomaisille velkojille?
.
Suuri lama: Sivu 251
.
”Kuvio 9.8. (jossa ovat mukana vain pankkien välittämät luotot, ei kaikkia yksityisen sektorin pääomaliikkeitä) osoittaa, että velkojen lyhennys ulkomaille supisti erityisesti keväällä 1993 kotimaista likviditeettiä. Markan heikkeneminen nosti ulkomaisten velkojen markka-arvoa, ja pelko heikkenevän markan myötä yhä kasvavasta velasta sai monet yritykset maksamaan pois ulkomaisia velkojaan kovin heikolla markan kurssilla. Pankkien välittämät ulkomaiset luotot supistuivat noin 40 miljardilla markalla kellutusta seuranneen puolen vuoden aikana.”
.
– kuviosta 9.8, jossa on siis esitetty pankkien välittämä valuuttaluottojen kanta,
.
voidaan suoraan lukea, että pankkien yrityksille antamat ns. valuuttaluotot eivät supistuneet 40 miljardilla markalla syyskuusta 1992 maaliskuuhun 1993 – ne eivät supistuneet käytännöllisesti katsoen ollenkaan !
.
– muutenkaan ei ole mahdollista, että laman syvimmissä syövereissä painiskelevan maan pienet ja keskisuuret yritykset olisivat pystyneet puolessa vuodessa maksamaan omasta kassastaan luottojaan pois määrällä, joka yhteenlaskettuna edustaa lähes puolta koko maan yritysten valuuttaluottokannasta
.
– siten tällaisen massiivisen 40 miljardin markan lyhennyserän on täytynyt tulla jostakin muusta lähteestä
.
Mitä tästä puolessa vuodessa tehdystä 40 miljardin markan supistuksesta on pääteltävissä?

– Elinkeinoelämän keskusliiton julkaisemasta graafisesta esityksestä
.
(10.1.2008) jonka lähteenä on valtiovarainministeriö, voidaan lukea, että valtion ulkomainen velka kasvoi samanaikaisesti (syyskuu 1992 – maaliskuu 1993) noin 66 miljardia markkaa, eikä tätä määrää ollut tarpeen käyttää valtion budjettivajeen täyttämiseen, ks. tarkemmin sivu 4
.
– samansisältöinen tieto on löydettävissä myös eduskunnan
.
pankkivaltuusmiesten toimintakertomuksesta vuosilta 1992 ja 1993: pankkien oma ulkomainen velka alentui samalla kun valtion ulkomainen velka kasvoi, mutta kuten kuviosta 9.8 ilmenee, pankkien kotimarkkinayrityksille ”välittämä” ns. valuuttaluottokanta ei kuitenkaan pienentynyt. – Miten tämä voi olla mahdolista?
.
SELITYS: Pankkien kotimaan ja ulkomaan toiminnot oli tarkoin eriytetty
.
– pankeilla oli ulkomaan toimintoja varten erillinen yksikkö ( ”Treasury”), joka
.
huolehti pankin ulkomaisesta varainhankinnasta, eli pankin Treasury hankki

pankille ulkomaan rahan määräisiä valuuttaluottoja – nämä olivat todellisia valuuttaluottoja
.
– pankin Treasury oli ja pidettiin tarkoin erillään kotimarkkinayksiköstä. Kotimarkkinayksikön tehtävänä oli ns. valuuttaluottojen – jotka olivat todellisuudessa markkaluottoja – ”välittäminen” vain kotimarkkinoilla toimiville yrityksille
.
– kun valtio maksoi pankin ulkomaanosaston valuuttaluottoja ulkomaisille
.
investointipankeille ym. rahoittajille, on ilmeistä, ettei näitä maksutapahtumia huomioitu pankin kotimaan osastolla, joten ne jäivät kotimaan asiakkaan velaksi pankille.
.

Kuten Elinkeinoelämän keskusliiton kuvaajasta vielä ilmenee, vuoden 1993 aikana valtio otti ulkomaista velkaa noin 150 miljardin markan edestä.
.
Mitä ulkomaisella valtionvelalla maksettiin?
.
Suuri lama: Sivu 147:
.
”Valtiontalouden tila heikkeni rajusti edelleen vuonna 1992, jolloin saavutettiin ennätysmäisen suuri budjettivaje, 72 miljardia markkaa eli 14,7% bruttokansantuotteesta. Alijäämä johtui edelleen supistuvista verotuloista ja kasvavista työttömyysmenoista, kasvavista korkomenoista ja pankkituesta.”
.
Elinkeinoelämän keskusliiton julkaiseman graafisen kuvaajan mukaan valtion sekä ulkomainen (valuuttamääräinen) että kotimainen (markkamääräinen) velka alkoivat kasvaa räjähdysmäisesti vuonna 1992.

– kotimaisen markkavelan määrä näyttää kattavan valtion
.
budjettialijäämän vaatiman rahoitustarpeen enemmän kuin riittävästi, eli

”normaalin” budjettialijäämän kattamiseen valtio ei olisi tarvinnut ulkomaista luottoa

– kuitenkin kuvaajan mukaan valtion ulkomainen valuuttamääräinen velka kasvoi vuoden 1993 aikana noin 26 miljardiin euroon eli noin 150 miljardiin markkaan

Sama lopputulos saadaan myös laskennallisesti:

Kun lasketaan taulukosta 10.1. valtion kumulatiivinen budjettivaje vuosina 1991-1996, saadaan budjettivajeeksi yhteensä 320 miljardia markkaa. Tämä oli suurimmaksi osaksi katettu kotimaisella velalla.

”Valtionvelka” –kuvaajasta nähdään, että valtiovelka oli vuoden 1997 alussa noussut jo 430 miljardiin markkaan.

Budjetin ”paikkaamiseen” nostetun valtionvelan ja todellisen valtion velan erotus on 110 miljardia markkaa. Valtion ulkomainen kokonaisvelka noina vuosina oli keskimäärin 180 miljardia markkaa.

Sivulla 264 taulukosta 10.2. ”Valtion ”päätösperäinen finanssipolitiikka” laman aiheuttamista menoista puhdistettuna” voidaan laskea, että valtion budjettiin sisällytetty pankkituki vuosina 1991-1996 oli yhteensä 37 miljardia markkaa.

Siten voidaan laskea, että valtion pankkituki ja ”piilopankkituki” yhteensä ovat 110 + 37 = 147 miljardia markkaa.

Suomen Pankkituki. Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle pankkituesta 2.12.1993 (ISBN 951-47-8606-8) sivu 9:

– ”Vuodesta 1987 vuoteen 1990 mennessä yritysten valuuttaluottokanta lähes

kolminkertaistui ollen vuoden 1990 lopussa 155,5 miljardia markkaa.”

Suomen valtio siis otti ulkomaista valuuttaluottoa saman verran kuin pankkien kotimarkkinayrityksille antama ns. valuuttaluottokanta oli.

5. Lopuksi

Kysymyksiä valtion edustajille:

1. Mihin tarkoitukseen Suomen valtio käytti tämän mainitun ulkomaisen 150 miljardin markan määräisen valuuttaerän?

1. Käyttikö maan hallitus ottamansa ulkomaiset luotot pankkien ulkomaisten valuuttavelkojen maksamiseen?

1. Kun/jos osoittautuu, että valtio on maksanut luotot, minkä lainkohdan perusteella pankit ovat oikeutettuja perimään valtion jo kertaalleen maksamia luottoja?

1. Mikäli todetaan, että valtio on maksanut pankkien velat, Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 11§:n mukaan Korkeimman oikeuden on purettava tuomiot vanhentumismääräajoista riippumatta, koska oikeutta on käyty väärien osapuolten kesken – velka on siirtynyt valtion omistukseen maksamisen kautta, joten pankeilla ei ole laillista oikeutta sitä periä.

Valtiolta vaadittavat toimenpiteet:

1. Ulosottotoimet ”valuuttaveloista” vastuussa olevia vastaan on keskeytettävä välittömästi, kunnes asia on selvitetty.

1. Valuuttaluotot mitätöitävä ilman ehtoja.

1. Korvaukset kärsityistä aineellisista ja henkisistä menetyksistä maksettava.

Esko Ahon lamahallitus.

– Miksi yritykset silti jätettiin pankeille vastuuseen?