Kysymys 4.

verkkokaupassaErkki Hautamäki Kysymys 4.
Mitä tarkoitti Göring kehotuksellaan 22.2.1940 ministeri T.Kivimäelle Berliinissä, että Suomen olisi syytä hyväksyä rauha Neuvostoliiton kanssa kovillakin ehdoilla itsenäisyys säilyttäen, koska menetykset myöhemmin saataisiin takaisin?

Kommentointia:

Torvi kirjoitti…
Mielestäni kyse on suomalaisten taivuttelusta, lähes petkuttamisesta, sillä Barbarossaa ei kai ollut lyöty kuitenkaan lopullisesti lukkoon. Ehkäpä se oli muuttunut askelta todennäköisemmäksi kuitenkin. Saksalle oli tärkeää saada aikaan rauha Talvisodassa. Myöhemminhän Hitler yritti rauhaa länsimaiden kanssa ja tämäkin olisi voinut estää Barbarossan. Venäjän agressio ja joukkojen keskitykset jatkuivat ja saivat osaltaan aikaan Barbarossan lukkoon lyömisen vasta marraskuussa 1940. Silti lopulline päätös tehtiin ilmeisesti vasta toukokuussa 1941.

Göringhän uhosi jo 1939 elokuussa, että sopimus N-liiton kanssa on vain välivaihe ja kommunismi tullaan vielä murskaamaan (ainakin suomalaisen suurlähettilään muistelmien mukaan). Ehkäpä Göringin tehtävä oli rauhoitella 23.8.1939 sopimuksesta säikähtäneitä itäeurooppalaisia, sillä todellisuudessahan saksalaiset kaavailivat pitkää rauhaa ja sopimuksen käyttämistä Englannin ja Puolan taivutteluun.

Mielestäni Göringin lausahdukseen ei tule suhatutua kuin Jumalan sanaan. Tähän on kuitenkin jo vedottu russofiilien puolella ja sanottu, että Saksa jo tuolloin olisi lyönyt lukkoon Barbarossan. Suomalaiset epäilemättä halusivat alueensa takaisin ja lupailemalla tällaista sitten heidät saataisiin rauhanteon tielleja konflikti ratkaistaisiin helpommin. Samalla suomalaiset liukuisivat akselin suuntaan, kun talvisotaa pidettiin Saksassa lähes Ranskan ja Englannin puolelle menemisenä. Saksa valmistautui estämään intervention Norjaan ja saattoi tarvita Suomen aluetta tulevissa taisteluissa ja neutraalia Suomea.

Anonyymi kirjoitti… 29. elokuuta 2011

…No sitä että perästä kuuluu…Valmistelut oli jo täydessä tohinassa…Mut ajankohta oli huono, ku ryssät oli hereillä..Piti odottaa ettei ne edes epäile mitään, ja sit rynnii syvärille asti…;DD

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa