Helsingin yliopiston historian professori Henrik Meinander on spekuloinut Helsingin kirjamessuilla Anneli Jäätteenmäen eron vaiheita pääministerin virasta…
Presidentti Tarja Halosen neuvonantaja (Martti Manninen) lähetti Jäätteenmäelle salaisia asiakirjoja pääministeri Paavo Lipposen ja Yhdysvaltojen presidentin George W. Bushin välisistä keskusteluista.
”Esitän tulkinnan, että silloinen pres…identti Halonen oli täysin tietoinen siitä, että hänen neuvonantajansa lähetti nämä faksit”, Meinander on sanonut.
Meinander on korostanut, että väite on hänen omaa päättelyään, eikä virallisia lähteitä ole. Hänen mielestään olisi kuitenkin erikoista, jos presidentti ei olisi tiennyt neuvonantajansa (Mannisen) tekemisistä.
Meinander on muistuttanut, että Halosen ja Jäätteenmäen puolisot ovat kertoneet Helsingin Sanomien haastattelussa tavanneensa ennen tapahtumia.
”Mistä he olisivat keskustelleet, Mäntyniemen maisemistako”, Meinander on kysynyt.
Meinander on kommentoinut Kirjamessuilla myös Suomen EU-jäsenyyttä. Hänen mukaansa EU-jäsenyydestä puhuttaessa olisi syytä muistaa, millaisissa tunnelmissa liittymispäätös tehtiin.
”Moni on unohtanut, mikä oli ilmapiiri silloin 1990-luvun puolivälissä”, Meinander on todennut.
Suomi oli juuri noussut syvästä lamasta. Meinanderin mukaan Suomi oli henkisesti samantapaisessa tilanteessa kuin monet Itä-Euroopan maat 2000-luvulla: tiukasti Venäjän kyljessä kiinni ollut Suomi halusi lähentyä Eurooppaa ja länttä.
OTSIKKOKUVAN lappuun päättyi eräs pääministerin ero.