PYSYTKÖ KYLMÄNÄ?
SUOMESSA talvi- ja jatkosodan jälkeiset sukupolvet haluavat (tarkoituksellako?) unohtaa sota-aikojen kokemukset ja ihmiskohtalot. Ikään kuin sitä hirvittävää aikaa ei olisi ollut ja eläisimme (kanta-suomalaisuutemme varassa) kansakuntana kuplassa eristäytyneenä muusta maailmasta ja muusta sivilisaatiosta; siis mottona: oma suu lähempänä kuin kontin suu.
En olisi ikikuuna voinut olettaa, että elämässäni joudun kokemaan ja näkemään uudestaan ihmisten kylmyyden hädässä ja kaiken menettäneitä lohtaan. Karjalan siirtolaisten ja Lapin evakoiden vastaanotto ei ns. kanta-suomessa kaikistellen ollut ihmisarvoja kunnioittavia ja menetyksiä ymmärtäviä.
Voisi kai pistävästi todeta, että perinteitä on noussut pintaan… Viha- ja törkyviestit somessa osoittavat, että kotikasvatus ja kouluopetus ovat epäonnistuneet ihmisyyden ja inhimillisyyden muodostumisessa osana kansallista käytöstä.
Mistä opinahjosta ovat oikeasti ”TAITONSA” saaneet läpänheittelijät, sanojen vääntelijät ja muiden mielipiteiden mitätöijät?
Tietääkö joku?
