Promerit.net verkkolehden toimitus ja verkkokauppa toivottaa talven terveiset ja rauhaisaa jolulunaikaa…
Mikä se joulu on?
Mörri, Menninkäisten perheen poika, seisoi vanhempiensa vuoteen vierellä ja tiukkasi oudon sanan merkitystä nukkumassa olevilta vanhemmiltaan.
– Joko olet herännyt, ihmetteli äiti, nythän on vasta alkuilta.
Menninkäiset kun nukkuivat päivät, varsinkin kesäaikana ne hiippailivat metsien synkimmissä osissa vain keskiyöllä. Suurimman osan valoisista päivistä ne piileksivät kotiluolansa sisällä torkkuen, hiipivät syömään marjoja vain keskiyön tunteina. Ne eivät kuitenkaan voineet vastustaa mustikoita ja juolukoita, jotka olivat niiden herkkua. Syksyllä oli helpompaa, kun päivät lyhenivät ja puolukoita ja karpaloita voi syödä myös jäätyneinä myös lumen alta.
– Mene poika vielä nukkumaan, komensi isä, ärtyneenä, kun oli tullut herätetyksi kesken unien.
– En, vastasi Mörri, sano mikä se joulu on?
– Mistä sinä sen sanan olet kuullut, ihmetteli äiti vuorostaan, en minä tarkalleen tiedä mikä se on. Joku ihmisten juttu, arveli hän sitten.
– Voithan sinä kysyä vaarilta, ehdotti äiti, mutta vasta sitten kun hän on herännyt.
Mörri meni keittiöön hakemaan syötävää. Poika pohdiskeli, ettei vaaria kannattanut herättää vielä pitkään aikaan. Jos vaari olisi pahalla tuulella, hän ei suostuisi kertomaan, vaikka tietäisikin, että mikä se joulu on. Mörri oli käynyt metsän laidalla olevassa kylässä, heti kun iltapäivällä oli alkanut hämärtyä. Hänet oli herättänyt kirkon kellojen soitto, eikä hän ollut enää saanut unta. Poika oli vetäissyt naavoilla täytetyt nahkasaappaat jalkoihinsa, pukenut oravannahasta tehdyn hupputakin ylleen ja lähtenyt tutkimaan soiton alkuperää.
Menninkäispoika oli niin pieni, etteivät ihmiset yleensä edes huomanneet häntä, vaikka pienimmät metsän eläimet, kuten hiiret ja oravat, linnuista puhumattakaan aina näkivät hänet, jos poika liikkui päivän aikana. Mörri oli nähnyt ihmisten menevän korkeaan rakennukseen, josta soitto kuului. Ihmeellisintä oli, että pitkä rivi pieniä tyttöjä puettuna valkoisiin pukuihin, jonkinlaiset siivet selässään olivat kirkkoon kulkiessaan laulaneet joulusta!
Hetken kuluttua keittiön ovelta kurkisti pieni pää uteliaana Mörriä.
– Mitä sinä teet, kysyi pikkusisko Muruliini ihmetellen.
Mörri ei aina halunnut leikkiä pikkusiskon kanssa, mutta hän mietti ovelana, vaari tykkäsi pikkusiskosta kovasti, ehkä olisi edullista ottaa hänet mukaan vaarin luo.
Mörri kysyi siskoltakin, että tiesikö hän mikä joulu on? Muruliini puisti päätään, ei hän ollut kuullutkaan, mutta ehkä vaari tietäisi. Pikku menninkäiset odottelivat vielä jonkin aikaa ennen kuin hiipivät vaarin tuvalle. Tupa oli tehty risuista, vuorattu sammaleilla sisältä ja ulkoa. Se nökötti metsän suurimman, tuuheimman kuusen katveessa. Sisällä oli lämmintä ja mukavaa, kuusenhavuista ja naavoista tehdyt vuoteet, joissa muori ja vaari nukkuivat, näyttivät houkuttelevan pehmeiltä. Pienen pieni öljylamppu oli keittiön pöydällä ja lasten iloksi vaari oli hereillä ja luki metsän sanomalehteä. Lehteä kirjoitti pöllö ketun avustuksella.
Mörri ja Muruliini selittivät vuorotellen, että he halusivat, tietää mikä joulu on. Vaari sanoi, että hän voisi ottaa heidät mukaan ihmisten kirkkoon, jos he osaisivat olla ihan hiljaa ja huomaamattomia, niin etteivät ihmiset huomaisi heitä. Tietenkin lapset nyökyttivät myöntymisen merkiksi, heitä ei kuulisi edes tarkkakorvaisin metsähiiri, niin hiljaa he olisivat.
Niinpä sitten kolme menninkäistä illan vaihtuessa yöksi lähtivät vaarin ylimmän ystävän metsätontun mukana ihmisten kylään vierailulle. Heidän onnistui kätkeytyä kirkon joulukuusen oksille, ennen kuin ihmiset tulivat sisälle kirkkoon. Sieltä he sitten kuulivat pienestä Jeesus-lapsesta, jonka syntymää jouluna juhlittiin. Pienet ihmis-enkeli tytöt lauloivat kauniisti. Menninkäiset huomasivat, että kirkon ikkunoiden takana vilahteli tonttuja, jotka metsätontun mukaan olivat kotoisin kaukaa pohjoisesta Joulupukin kotitunturilta.
Kotimatkalla metsätonttu sitten kertoi Joulupukista, tontuista ja enkeleistä. Metsätonttu oli hyvin vanha, nuorena hän oli ollut töissä pohjoisessa Korvatunturilla, mutta vanhempana asettunut asumaan menninkäisten Kotimetsään.
Kuu loisti kirkkaana taivaalla, tähdet tuikkivat ja puiden lumiset oksat kimaltelivat. Mörri ei niin kaikesta kirkkaasta välittänyt, mutta itsekseen hän suunnitteli, että joulukirkkoon hän kyllä menisi seuraavanakin vuotena.
LOTTOVOITTO painotuotteena verkkokaupasta
LOTTOVOITTO -kirjaa on kirjastoista lainattu yli tuhat kertaa…
Kertomus ja Arjan Sydämeeni joulun teen esitys nostaa mieleen vuodelta 1998 viikon loman Saariselän maisemiin vuoden toiseksi viimeisellä viikolla – kaamoksen aikaan. Osallistuimme kylän kirkossa kauneimpien joululaulujen iltaan. Saariselän kirkon ”alttaritaulu” on iso ikkuna suoraan (silloin lumiseen) maastoon… Elämys kaikkineen koko matka.