Kieli ja minä

Marjatta Kannus
 
Koulussa inhosin yli kaiken ns. vapaata esitystä, eli oppilaan piti pitää esitelmä jostakin aiheesta ilman käsikirjoitusta. Miten helppoa se olisi ollut, jos olisi saanut kirjoittaa tekstin ja sitten lukea sen paperista. Laulukoe sellaiselle oppilaalle kuin minä, joka en suureksi surukseni ole lainkaan musikaalinen oli toinen koettelemus. Siitä selvisi kuitenkin aika pian, koska useimmat opettajat eivät halunneet kuunnella sellaista laulamista montaakaan minuuttia.
 
Suomen kieli on lumonnut minut, siitä lähtien kun opin lukemaan. Miten upean työn tekikään Mikael Agricola ottaessaan käyttöön suomen kielen kirjallisen muodon. Agricolan aivan ensimmäinen teos oli ABC-kirja, joka julkaistiin vuonna 1543. Hän siis myös aloitti lapsille opetuksen suomen kielellä, toimiessaan Turun katetdraalikoulun rehtorina. Mikael oli lahjakas poika varakkaasta kodista Pernajasta ja ilmeisesti kylän kirkkoherra sai vanhemmat laittamaan hänet Viipuriin latinankieliseen kouluun.
 
Me suomalaiset emme alkujaan ole mikään yhtenäinen kansa, joka on aikojen alusta asunut juuri tällä kohtaa maapalloa, kuten esimerkiksi Australian aboriginaalit. Tähän maa-alueeseen on vuosisatojen kuluessa tullut lisää väkeä milloin mistäkin suunnasta. Suomen kielen juurtuminen tähän maan kolkkaan on suoranainen ihme. Täällä on kuitenkin jääkauden jälkeen ollut eniten sitä väkeä, joka on puhunut suomea, joten tulijat ovat joutuneet sopeutumaan tilanteeseen. Seuraavan hyvän teon kielemme hyväksi teki Elias Lönnrot kerätessään itä-suomesta perinteiset runot ja näin saimme kansallis- eepoksemme Kalevalan.
 
Suomen kielen sanotaan olevan vaikean kieliopillisesti ja ilmeisesti sellaiselle, joka ei ole sitä lapsena oppinut niin saattaa olla. Toisaalta kun kirjoitettu kieli lausutaan samoin kuin kirjoitetaan, se on helpompaa kuin moni muu kieli. Kielemme on rikas ja olen aina nauttinut synonyymien rikkaudesta ja myös siitä, että saatat itsekin tehdä kuvaavia sanoja, joita kanssaihmiset siis suomen kieltä taitavat yleensä ymmärtävät, vaikka eivät olisi aikaisemmin kuulleetkaan. Vai miten on peikon nimenä Mörri Möykky tai nykypoliitikkojen uusin sana lähtökohtainen tai lähtökohtaisesti.
 
Eräs opettajistani kertoi lapsuuden kauhun hetkistä. Hänellä oli ilmeisesti vilustumisen seurauksena kurkku kipeänä ja samaan aikaan hänen kodissaan isossa maalaistalossa järjestettiin juhlia. Eräs hänen tädeistään, joka oli koulutukseltaan terveyssisar, oli myös tullut apuun juhlia valmistamaan. Tyttö kuuli vain miten tuo pelottava hoitaja sanoi jollekin toiselle, että nyt minä seuraavaksi leikkaan sen kurkun. Silloin hän juoksi jonnekin piiloon olettaen tädin käyvän käsiksi hänen kipeään kurkkuunsa, kun tämä vain leikkasi tuota vihreää vihannesta kurkkua viipaleiksi. Eli täytyy tietää mitä jotkut sanat merkitsevät milloinkin liittyessään kyseessä olevaan asiaan.
 
Tietenkin kieli muuttuu koko ajan ja meidän voisi olla aika vaikea ymmärtää muutama sata vuotta sitten puhuttua suomea. Luonnollisesti kieleen vaikuttaa ympäristö ja tarvikkeet joita käytämme. Tämän hetken lapsille ovat outoja isovanhempiemme tarve-esineet nimityksineen. Toisaalta nuoret ovat mestareita muuttamaan sanojen merkityksiä muoti ilmiöinä. Kuten vaikka sana siisti, joka nykykielessä tarkoittaa hyvää tai kohtalaisen upeaa ja sikasiisti on sitten jo tosi mahtavaa, kehuttiinpa sitten mitä tahansa. Alkuperäinen merkitys on kyllä heillä tiedossa, mutta sanan merkitystä on nuoriso kielessä laajennettu.
 
Lapsena kuulin monesti hoettavan sanontaa: ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia. Nykypolven onneksi 1800-luvulla alkoi eri alojen taiteilijoiden eräänlainen kansanliike suomen kielen ja suomalaisuuden korostamiseksi. Sata vuotta sitten oli myös maan hallinto valmis siihen, että tämä maa julistettiin itsenäiseksi. Kansa oli kuitenkin jakautunut kahtia ja se johti veriseen sisällissotaan. Jos jostakin sodasta voi olla jotain hyvää seurausta, niin talvisota yhtenäisti suomen kansaa, suurin osa kansasta halusi taistella maan itsenäisyyden puolesta. Silloin oli selvää, että ne noin neljä miljoonaa ihmistä, jotka asuivat tässä maassa ja suurin osa heistä puhui suomea äidinkielenään, halusivat olla itsenäisen Suomen valtion kansalaisia. Tämän takia meillä on käytössä tämä ihana, monipuolinen, kaunis ja omalaatuinen kieli. Me saamme kiittää menneitä sukupolvia kaikkia niitä kirjailijoita ja eri alojen taiteilijoita, jotka nostivat tämän kielen taiteensa tulkiksi. Ilman omaa kieltä meillä ei olisi tätä identiteettiä olla suomalaisia. Jos kaikki ne ihmiset, jotka ovat viimeisen sadan vuoden aikana lähteneet pois täältä ja vieneet sukunsa jonnekin muualle, olisivat edelleen suomessa, meitä olisi paljon enemmän. Kuitenkin monesti ne suomalaiset, jotka syystä tai toisesta asuvat jossain muussa maassa ovat monesti kaipuussaan enemmän suomalaisia, kuin me jotka elämme arkeamme täällä.
 
Alun perin siis kirkko ylläpiti kouluja varakkaiden perheiden pojille, joita sitten lähetettiin ulkomaille opiskelemaan lisää. Suomen koululaitosta saamme kiittää kansan lukutaidosta. Ilmaiset kirjastot ovat jatkaneet kansan mahdollisuutta opiskella ja lukea ja vielä viimeksi filmiteollisuus on auttanut säilyttämään kiinnostuksen lukutaitoon omalta osaltaan. Suomessa ulkomaisia filmejä ei aikaisemmin ole dupattu eli puhuttu päälle, vaan on käytetty tekstitystä.

 
Marjatta Kannus
3.4.2017