kun valtakunnansyyttäjä on virkarikossyytteessä, kolme poliisijohtajaa virkarikosepäiltynä ja lainkäytön valvonnasta puuttuu oikeuskansleri?
KAIKKI tämä 100-vuotiaan Suomen tasavallan KUNNIAKSIKO
Uusi Suomi uutisoi:
Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg kertoo Uudelle Suomelle, että Suomen turvapaikkakäytännöissä on tunnistettu tietty kehittämisen paikka. Tämä tuli ilmi, kun Uusi Suomi kysyi Kyyjärven kaltaisesta esimerkkitilanteesta.
TÄSSÄ oikeusturva-ongelman näyttö: Suomessa viranomaisten keskinäinen tietoyhteys ei toimi alkuunkaan.
Viime päivinä mediassa on kohistu tapauksesta, jossa työllistyneen turvapaikanhakijan perhettä oltiin käännyttämässä Afganistaniin. Pakkopalautus jouduttiin kuitenkin jäädyttämään, sillä perheen äiti pakeni vauvoineen tuntemattomaan paikkaan, Ilta-Sanomat kertoi tiistaina. Palautukseen pettynyt Kyyjärven kunnanjohtaja Eero Ylitalo harmitteli Ilta-Sanomissa, että isällä oli jo näköpiirissä vakituinen työpaikka, jota varten oli jo haettu työperäistä oleskelulupaa.
Asiaa on ehtinyt ihmetellä muun muassa kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.). Hänen mielestään työpaikan saaneen, sopeutumishaluisen turvapaikanhakijan karkottaminen ei käy järkeen etenkään, kun kyse on lapsiperheestä.
Kansliapäällikkö Nerg kommentoi asiaa Uudelle Suomelle yleisellä tasolla. Hän sanoo, että turvapaikkaprosessi ja työperäinen lupaprosessi ovat täysin erillisiä ja itsenäisiä väyliä saada oleskelulupa Suomeen. Nämä prosessit eivät Nergin mukaan vaikuta toisiinsa.