Sarkooman vaiheista

Kuvien kantapäästä ja nilkasta

´
 
pitäisi kehkeytyä vielä osa kävelykuntoista jalkaa… kts. leikkausten eri vaiheista kuvat alla.
 
Tilanne 2. lokakuuta 2014. Muutosta on havaittavissa.
nilkka21014
 
Tilanne 21. helmikuuta 2014

 
Sarkooma-syöpä seitsemän kuukautta ensimmäisestä leikkauksesta.. sädehoidon jälkeen…
 

*

*

*
Tässä on lopputulena nilkasta lauantaina 8. kesäkuuta 2013; viiden lihas- ja ihonsiirtoleikkausten jälkeen. Nämä siirteet on otettu selästä ja reisistä. Toki tässä vaihessa ”paketti” ei kivalta näytä.
 
Kuvassa on sama jalka huhtikuun 2013 alussa. Terveyskeskuksessa eivät tunnistaneet paisuvaa sarkooma syöpäkasvainta.

 

Potilaan omasta selvityksestä osio:


”Nilkkaan ilmestyi viime kesän (2012) aikana pieni “kysta”, joka oli monta kuukautta aivan samannäköinen. Marraskuun alkupuolella menin päivystysvastaanotolle eräälle mieslääkärille toisen jalkani takia ja hän antoi siihen kortisonipiikin ja huomasi sitten tuon kystan. Sitten hän otti neulan ja ruiskun ja koetti tyhjentää sen ja kun ei tuntunut tulevan mitään hän rutisti sitä kunnolla. Siinä vaiheessa minä aloin karjua, että eikö sitä voida puuduttaa, jolloin hän lopetti ja sanoi vähän närkästyneen oloisesti, että pitää mennä kirurgille.
 
No minä koetin saada samantien vastaanotolta päästyäni aikaa kirurgille, mutta sain vain oman lääkärin ajan seuraavana päivänä. Sitten kävin röntgenissä ja ultraäänessä sen koiven kanssa, mutta vastaus oli, että vain verenpurkauma. No hyvin todennäköisesti sen rutistelun jälkeen!
 
Tammikuussa huomasin sen tulevan pahemman näköiseksi ja kun mieheni kävi yhteisellä omalääkärillämme, koetin saada aikaa, jotta hän näkisi sen uudelleen. Mutta ei… sain VAIN PUHELINAJAN tammikuun loppupuolelle ja lääkäri kehotti sivelemään Hiruroidia muutaman kerran päivässä pattiin!
 
Lopulta sain ajan helmikuun lopuppupuolelle ja heti kun hän vihdoin näki jalan, (kts. kuva) tuli hoppu ja hän alkoi puuhata kiireellistä lähetettä yliopistolliseen keskussairaalaan..
 
No EI SYÖPÄÄ hoideta PARANTAVASTI vain särkylääkkeillä ja Hiruroid-voiteella, MK”.
 
Vasta yliopistollisen keskussairaalan magneettikuvista ja näytepaloista saatiin oikea diagnoosi ja hoidot käynnistyivät. Sitä ennen kasvain paisui kesästä 2012. kevääseen 2013 moninkertaiseksi.

Sarkooma

on pahanlaatuinen tukikudoksesta lähtevä kasvain eli tukikudossyöpä. Termi kattaa suuren joukon erilaisia syöpätauteja, muun muassa luu- ja pehmytkudossarkoomat. Kaikkia sarkoomia todetaan Suomessa noin 350 uutta tapausta vuodessa. Näistä pehmytkudossarkoomia on reilu sata ja luusarkoomia viitisenkymmentä. Luusarkoomia ovat osteosarkooma, kondrosarkooma ja Ewingin sarkooma; pehmytkudossarkoomiin kuuluvat fibrosarkooma, liposarkooma, leiomyosarkooma ja gastrointestinaalinen stroomakasvain.
 
* Nyt kasvain on keskiviikkona 23.4. leikattu pois. Nämä nivelien ympäristöt ovat erittäin monimutkaisia lihasrakenteita ja siksi jos niitä joudutaan operoimaan, tässäkin tapauksessa nilkasta poistettiin kehraluu, nivelsiteet ja akillesjänne, sekä nilkka jouduttiin lukitsemaan teräsnauloilla.
* torstaina 25.4 korjattiin lihas- ja ihosiirron verisuonia. Ne eivät asettuneet toimivaksi.
* maanantaina 29.4. uudelleen leikkaukseen, jossa ihosiirteet jouduttiin poistamaan, eli oltiin alkutekijöissä.
* keskiviikkona 8.5. tehtiin uusi lihas- ja ihonsiirto.
Syöpä ei onneksi ole levinnyt keuhkoihin, vaikka sitä epäiltiin…
 
Operaatio on ollut rankka ja kivulias ja nyt tässä jamassa yhteiskunnalle kallis. Toipumiseen menee sairaalassa kolmisen viikkoa ja mitä siitä eteenpäin jää nähtäväksi ja mitden vakavaksi tilane kehittyy.
 
Ei oikein mieli mettä keitä.

Jalka vappuna 2013


 
24.4.2013 operoidut lihas- ja ihosiirteet on poistettu, koska verenkierto ei niissä toiminut. Vapun jälkeen uuden yrityksen tulos jää nähtäväksi… Siis nilkasta on poistettu kasvain, kehräluu, nivelsiteet ja nilkka on lukittu teräsnauloilla, se ei enää taivu.
* keskiviikkona 8.5. tehtiin uusi lihas- ja ihonsiirto. Nämä nivelien ympäristöt ovat erittäin monimutkaisia lihasrakenteita ja siksi jos niitä joudutaan operoimaan, tässäkin tapauksessa nilkasta poistettiin kehraluu, nivelsiteet ja nilkka jouduttiin lukitsemaan teräsnauloilla.
 
Tämä ”paketti” avataan vielä viidennen kerran torstaina 23.5.2023…

Teksti: Kalevi Kannus

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa