Briteille EU:ssa rajatarkastukset

Britannian rajavartiolaitos varoittaa maan hallitusta siitä, että sopimukseton brexit voi johtaa rajaturvallisuuden rapautumiseen.

Asia selviää vuodetuista luottamuksellisista asiakirjoista, jotka Sky News on saanut haltuunsa.

”Rajavartiolaitoksen hallitukselle valmistelemien asiakirjojen mukaan EU-ero ilman sopimusta voi aiheuttaa häiriöitä rajalla. Tämä voi näkyä esimerkiksi laajoina myöhästymisinä ja pitkinä jonoina suurilla lentokentillä sekä St. Pancrasin rautatieasemalla Lontoossa, josta Eurostar-juna lähtee kohti Kanaalitunnelia ja Manner-Eurooppaa.

Sky News kertoi jo maanantaina haltuunsa saamien asiakirjojen perusteella, että brexit ilman sopimusta saattaa pienentää Doverin sataman rahtikapasiteettia jopa 87 prosentilla.

Tiettyjen EU-järjestelmien menettäminen merkitsee sitä, että Britannian rajaviranomaisilla ei ole käytettävissään yhtä hyviä tietokantoja kuin aiemmin. Rajaviranomaiset eivät esimerkiksi pysty tekemään eroa Britanniassa jo asuvan tai maahan vierailulle tulevan EU-kansalaisen välillä. Myös rikollisten tunnistaminen rajalla saattaa vaikeutua.

Britannian kansalaiset eivät myöskään jatkossa voi luultavasti käyttää EU:hun matkustaessaan automaattisia passintarkastuspisteitä, vaan heidän pitää mennä samoihin jonoihin muiden EU:n ulkopuolelta tulevien matkustajien kanssa. EU-kansalaiset sen sijaan saavat jatkossakin käyttää automaattisia passintarkastuspisteitä tullessaan Britanniaan.”

1 ajatus aiheesta “Briteille EU:ssa rajatarkastukset”

  1. Jos Suomi eroaa Euroopan Unionista esim. ainoana pohjoismaista; Miten muuttuu rajaturvallisuutemme: Venäjän-, Norjan-, Ruotsin-, Viron suuntiin? Kauttakulku laiva- ja lentoliikenteessä rajoittuu.
    Ylipäätään, mitä vaikutuksia siitä olisi matkailulle?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa