Haavisto on kertonut kuulusteluissa turhautuneensa argumentteihin, joita Pasi Tuominen hänen kertomansa mukaan esitti syyskuun kokouksessa.
Haavisto sanoi, että kyseessä oli hänen mielestään lastensuojeluasia, jossa täytyisi käynnistää viranomaisyhteistyö.
Hän kertoi verranneensa lasten tilannetta muun muassa kidnappaukseen.
– Konsulipäällikkö [– ] totesi, että orpolapsilla on nyt hyvä olla siellä alueella, kun ovat perheisiin tilapäisesti sijoitettuina. Ja mainitsi, että isätkin voivat olla vielä elossa, emme tiedä, ovatko he oikeasti orpoja.
Vaikeinta Haavistolle oli sulattaa sitä, että Tuominen hänen mukaansa totesi, että tapaamalla lapset Suomi ottaa lapset “toimivaltansa alle”.
Haaviston mukaan Tuominen varoitti kokouksessa tästä asetelmasta.
– Että jos olemme aktiivisia, tulee tilanne, jossa meidän vastuumme näistä lapsista kasvaa.
Minun täytyy sanoa, että näin jälkeenkin päin minun on tätä argumenttia tavattoman vaikea hyväksyä, Haavisto on kertonut.
Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11696943
KESKUSTELUUN myös facessa
Kalevi Kannus
NÄIN eduwskunta äänesti: https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/politiikka/n%C3%A4in-kansanedustat-%C3%A4%C3%A4nestiv%C3%A4t-pekka-haaviston-asemasta-yksi-keskustalainen-poikkesi-hallituksen-rintamasta-poissaolijoita-30/ar-BB1bWa4U?ocid=msedgdhp
KePun eduskuntaryhmäkö lapsivihamiedlinen ja eri8arfvoistava? KUUNTELE: https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/politiikka/antti-kurvinen-mtv-uutisille-keskustalla-on-eritt%C3%A4in-ohut-luottamus-vihreisiin-toivon-ett%C3%A4-sanna-marin-miettii-kuka-on-h%C3%A4nen-hallitukseensa-sopiva-ulkoministeri/ar-BB1bWuyS?ocid=msedgdhp
KePu pettää aina, tavalla ja toisella. Jälleen näyttö , miten historia toistuu¨
– Ulkoministeri Pekka Haavistolla ei ole minun luottamustani. Mutta kadettiupseerit eivät myöskään ole jengipettureita. Äänestin eduskuntaryhmän enemmistön tahdon mukaisesti luottamuksen puolesta, Kärnä kirjoitti Facebook-sivuillaan.
Mikko Kärnä kirjautti eriävän mielipiteensä ryhmäkokouksen pöytäkirjaan