Onko lottovoitto syntyä Suomeen?

Tilaa…

* Lottovoitto … E-kirjana Heti luettavaksi tietokoneella, tabletilla tai kännykässä… Hinta 9.00€

* Painotuotteena Hinta 16,00€i

LUKU 1

Polkupyörän lyhty heijasti vaappuvan valopisterivin hiekkaisen asfaltin pintaan, kun vastatuuli pakotti pyöräilevän naisen ponnistamaan voimansa äärimmilleen. Syksyinen sade vihmoi säälimättä sadeviitan peittämiä hartioita ja viitan reunasta tippuva kylmä vesi kasteli pikkuhiljaa farkkujen lahkeet polvesta alaspäin jääkylmiksi kalikoiksi, joita vasten sukkahousut kastuivat hetkessä. Myös kengät alkoivat tuntua epämiellyttävän märiltä.

Sadeviitan hupun alta oli karannut muutama hiussuortuva. Ne kasautuivat litimärkinä pyöräilijän silmille. Aina kun pyörän vauhti hidastui, himmeni lyhdyn valo lähes kokonaan ja ylittäessään katuja nainen käänsi epätoivoisena koko vartalonsa, muuten viitan huppu hankalana esti näkyvyyden.

Jo töistä lähtiessään hän oli ollut myöhässä. Naapuriosaston nuori sijaislaitosapulainen oli tullut häntä vastaan sievässä kirkkaassa sadepuvussaan ja huikannut mennessään:
– Ulkona sataa!
– Niin tietysti, manasi Marketta mielessään.

Hän oli pukenut vastentahtoisesti sadeviitan ylleen. Se oli kankea ja hankala vaikka suojasikin ylävartaloa. Ulos tullessaan hän huomasi satavan tosi rankasti, lisäksi puhalsi puuskittainen vastatuuli, niin että muutaman kilometrin kotimatka tuntui puolta pidemmältä.

Kun Marketta lopulta seisoi huojuvin jaloin pyöräkellarin edessä kotipihallaan, oli matkaan kulunut lähes puoli tuntia. Tuskastuneena hän oli huitaissut hupun alas ja tunsi nyt hikipisaroiden lisäksi sadepisaroiden lirisevän jääkylmänä niskastaan alas selkään. Työlästyneenä survomisesta hän sai viimein ajokkinsa tupaten täynnä olevaan pyörävarastoon ja laahusti hissin luo rättiväsyneenä.

– Tietysti pitäisi kävellä portaita pitkin toiseen kerrokseen kunnon takia, mutta nyt kyllä menen hissillä, hän uhitteli mielessään.

Kotona keittiön pöydällä oli päivän postin lisäksi muutamia likaisia lautasia ja leivän kannikka ja banaanin kuoret ja sanomalehden kulmasta repäisty lappu, jossa luki:” Mentiin leffaan. Sinua on joku kysynyt puhelimessa parikin kertaa.”

Marketta kasasi likaiset astiat pesualtaaseen ja pyyhki pöydän. Hän laittoi teevettä kiehumaan. Teki itselleen pari voileipää. Käytyään suihkussa hän istuutui olohuoneessa nojatuoliin television eteen, iltapala tarjottimella ulottuvillaan.

Uutiset olivat jo ehtineet mennä, seuraavana olisi urheiluruutu. Hän näpräili rauhattomana television kaukosäätimen nappuloita koettaen löytää jotain mukavaa katsottavaa. Ei vain löytynyt mieleistä ohjelmaa, joten hän sulki television.

Syötyään hän pesi astiat ja järjesteli hiukan keittiötä ja kasteli kukkaset. Askareita tehdessään hän kuitenkin koko ajan pohti poissa olevia neljäntoista ikäisiä kaksosiaan, Ismoa ja Heliä, kysymykset kaihersivat hänen mielessään, missä, kenen kanssa, mitä tekemässä?

Näin kävi usein viikonloppuisin, jos hän oli iltavuorossa töissä. Lapset lähtivät ulos, ja hän joutui pohtimaan ja odottelemaan, kunnes he useimmiten vasta yömyöhällä kotiutuivat.

Töistäkään ei aina päässyt lähtemään kotiin varsinaisen vuoron loputtua. Tänäkin iltana oli Rissasen mummu vahingossa kaatanut iltateensä. Huomattuaan miten kiireisiä hoitajat olivat Marketta heitti kassinsa takaisin kaappiin ja haki vanhukselle uutta teetä.

Vaikka kello oli jo viittä yli kahdeksan, hän silti haki lattialastan, kietoi rievun sen ympäri ja pyyhki teen lattialta, siihen saattaisi joku vahingossa liukastua.

Polkiessaan vastatuulessa kotiin hän oli vielä elättänyt toivoa mielessään, että kurja sää olisi pitänyt kaksoset kotona. Hetken harkittuaan hän haki pinon silitettäviä vaatteita. Työ rauhoitti paljon paremmin kuin mikään muu ja pyykkiä piisasi. Nähdessään vaatteiden siliävän kuuman raudan alla hän tunsi tekevänsä jotain konkreettista.

Kello oli jo lähes puolen yön tienoilla, kun kaksoset viimein suvaitsivat saapua.

Heli hyökkäsi sisään ensimmäisenä suuri, musta, vettä tippuva sateenvarjo kädessään.

– Ei voi olla totta! Menisit ihmeessä nukkumaan jo äiti, huokasi tyttö.
Ismo hiippaili sisään sananmukaisesti sisarensa vanavedessä.
– Äh mutsi, et kai sä meidän takia valvo, hän tokaisi. Siinä perjantai-illan meriselitykset….

Viikonloppu sujui melko hyvin. Marketta oli töissä lauantai-illan ja sunnuntaiaamun.
Sunnuntaina iltapäivällä hän teki ruokaa koko porukalle; sipulipihvejä ja perunamuusia – Ismon lempiruokaa.

Poika istui hiukan kumarassa asennossa ja lapioi ruokaa suuhunsa suorastaan ahmien. Tukka roikkui niskassa kumilenkillä sitaistuna. Poskipäähän oli nousemassa mojova finni.

Marketta tunsi hellyyttä mielessään katsoessaan lapsia, varoi kuitenkin sanomasta mitään siihen viittaavaa, koska tiesi mikä olisi ainakin Ismon reaktio.
– Äh mutsi. Älä ala taas hössöttää, huutaisi poika heti.
Heli istui veljeään vastapäätä, syöden hitaasti ja rauhallisesti. Hänen lempiruokaansa olisi ollut joku keitto mieluiten vihanneksista, mutta tyttö ei valittanut, vaikka saikin mieleistään ruokaa paljon harvemmin kuin veljensä.

Aivan pienestä pitäen olivat kaksoset olleet hämmästyttävän kiintyneet toisiinsa. Erityisesti maltillisempi Heli oli aina ikään kuin suojellut veljeään.

Nuoret muistuttivat toisiaan. Kummallakin oli paksut hiukan kihartuvat punertavanruskeat hiukset ja vaalea auringossa herkästi kärähtävä ihonväri.

Ismon silmät olivat syvän harmaat. Poika oli koko ikänsä ollut kapeaharteinen ja hintelä. Nytkin neljäntoista ikäisenä hän oli sisartaan puolta päätä lyhyempi.

Lapsena poika oli ollut vilkas ja puhelias. Ajoittain hosuva, toimi ennen kuin harkitsi tekemisiään. Nyt murrosiän kynnyksellä hän oli kärsimätön ja helposti räjähtävä. Kaikki kysely ja holhoaminen, varsinkin aikuisten taholta, sai hänet nopeasti sulkeutumaan ja jos mahdollista häipymään paikalta.

Heli oli aina ollut tasaisempi ja vaikkakin puhelias, veljeään totisempi ja arempi. Tytön suovedenvihreät kirkkaat silmät seurasivat Ismon lautasen tyhjenemistä ja hän tokaisi hymyillen:

– En kyllä tajua mihin tuo kaikki ruoka tuossa kuikelossa uppoaa, jos minä söisin noin paljon, olisin jo v ../..