Löysin Gloria-lehdestä tämän kirjoituksen sattumalta hakusanalla ”lapsuusmaisemiin”.
Päässäni soi tämä ”katso maalaismasemaan”… samalla kun pohdiskelin ajanvirran kulkua ja elämänympäristön muutoksua ylipäätään. Muuttaisinko kaupungista asumaan vakituisesta maalaismaisemaan? Tuttaviani, ikäisiäni ja nuorempia ”paluumuuttajia” on näin tehnyt.
Toki olen synnyinseudullani ”latomeren” maisemissa, sieltä poislähdön jälkeen, käynyt lähes vuosittain.
Se, miksi hakusanalla googletin, johtuu siitä kun ennemminkin on syytä tunnustella onko elämäntilanteessani mahdollista enää lainkaan edes vierailla lapsuusmaisemissa. Toisaalta, eihän siellä enää ole jäljellä maisemassa ja tuttavissa kuin vain muistoja. Kylät ja tiet on uudelleen rakennettu niin, että vain eksymällä ja navigaattorilla löytää perille. jos niinkään..
Lapsuuteni oli osalta sota-aikaa ja varhaisnuoruuteni sotien jälkeistä puutteen ja monille perheille kurjuuden aikaa; mutta silti muistikuvat ovat ruusunpurppuraisia. Arkipäivässäkin oli tulevaisuuden toivoa ja uskoa menestykseen.
Lainaamani kirjoituksen tekijä kysyy:
Onko ketään ahdistanut muuttaa takaisin lapsuusmaisemiin?
Meillä on muutto edessä takaisin kotiseudulle. Päätös tehtiin ihan järkisyistä, lähinnä taloudellista tilannettamme ajatellen (joka muuton jälkeen on huomattavasti parempi). Emme aio jäädä sinne, teemme siellä vain parin vuoden mutkan.
Minua ahdistaa, koska olen ollut lapsuuspaikkakunnalla rankasti kiusattu, ja siellä vietetty lapsuus ja nuoruus oli muutenkin vähemmän onnellista aikaa. Olen sieltä lähtemisen jälkeen elänyt hyvää elämää, enkä ole kohdannut kiusaamsita. Ja nyt siis selvyyden vuoksi; en tosiaankaan siis kuvittele, että aikuiset ihmiset alkaisivat minua tällä vanhalla paikkakunnalla kiusata menneisyyteni vuoksi, vaan pelkään että minusta tulee uudelleen sama yliherkkä, ylivirittynyt, stressaantunut, masentunut ja arka ihminen, mikä olin siellä eläessäni, koska en ole käsitellyt kiusaamistaustaani koskaan ja yrittänyt unohtaa sen. Oli yllätys että nämä tunteet tulivat näin voimakkaina pintaan. Pelkään että tämä asia vaikuttaa siihen, miten vuorovaikutan ja toimin muiden ihmisten kanssa. Meillä on muutenkin edessä stressaavat ajat ja paljon työtä, ja tällainen ylimääräinen henkinen säätäminen on viimeinen jota siihen hässäkkään kaipaisi.
Onko joku muu tuntenut ahdistavia tunteita samassa tilanteessa? Miksi? Miten asiat sitten selvisivät kun olit muuttanut?
