.. näin hehkuttaa Heikki Ylikangas –niminen historianutukija viimeisimmässä kirjassaan: SUOMEN HISTORIN SOLMUKOHDAT, WSOY, Helsinki. 2007
Tässä ote kirjan sivuilta 378 ja 379:
”Lama-ajan päättäjät rakensivat epäilemättä linjauksensa uskossa, että ne koituisivat maalle eduksi. Se että niin ei tapahtunut, johtui tekijöistä, joita he eivät osanneet ottaa huomioon. Aika kuitenkin muutti myös heidän asemansa. Jälkeenpäin he itsekin muodostivat osan kaikkitietävää jälkimaailmaa: näkivät ratkaisujensa seuraukset, saattoivat todeta, missä tuli tehtyä virhe, missä taas oikea valinta. Mutta mitä se merkitsee – ei mitään. Historian valossa on jokseenkin hyödytöntä lähteä vaatimaan päättäjiä myöntämään vastuunsa. Se on yhtä hyödytöntä luin odottaa historiantutkijoiden muuttavan aikaisempia tulkintojaan edes uusien lähteiden osoittaessa ne kestämättömiksi. Tosiasioitten tunnustamista ei tapahtunut myöskään jatkosodan jälkeen. Sodanaikaisten päättäjien mukaan Suomi kävi koko jatkosodan pelkkää puolustussotaa. Tuo väite on nyttemmin täydelleen kumottu, mutta silti sota kelpaa tässä yhteydessä oivalliseksi vertailukohdaksi. Silloin katsottiin, että sotien uhrit – sotalesket ja sotaorvot, invalidit ja kotinsa ja toimeentulonsa menettäneet – olivat oikeutettuja korvauksiin. Kaveria ei jätetä, sattuvasti ja satuttavasti tähdennettiin. Samoin ei ole menetelty suuren laman jälkeen. Tapahtui juuri päinvastoin: laman uhrit – ylivelkaantuneet ihmiset – jätettiin. Heidät selitettiin syypäiksi – jollei nyt sentään lamaan niin ainakin – omaan onnettomuuteensa. Menettelylle voi hakea kelvollisen vertailukohdan kuvitelmasta, että sotaveteraanit ja –invalidit olisi julistettu jollain tavoin sotasyyllisiksi ja jätetty sen vuoksi oman onnensa nojaan. Tuo kolea kuvitelma on monen ylivelkaantuneen osalta muuttaen totisinta totta velkasaneerauksista huolimatta.”
”Vieläkään ei olisi liian myöhäistä korjata tätä Suomelle vähemmän kunniakasta asiaintilaa.
Jos oli varaa 40 miljardin markan pankkitukeen, tulisi tänään olla varaa tarkistaa vielä kerran laman tuottamien ylivelkaantuneitten asema ja hyvittää se, mikä hyvittää kuuluu. Nimenomaan tässä tarvittaisiin pääministeri Matti Vanhasen peräänkuuluttamaa totuuskomissiota. Tulisi muodostaa asiantuntijaelin, joka hakemuksesta selvittäisi ja esittäisi kenelle olisi kohtuullista maksaa korvauksia menetyksistään, kenelle ei. Suomi tulkitsi inkeriläiset paluumuuttajiksi ja maksoi sillä tavoin sen kunniavelan, jonka Suomen menettely tuotti tuolle piskuiselle kansanosalle toisen maailmansodan myllerryksissä. Nyt olisi tilaisuus maksaa omille kansalaisille vissi kunniavelka. Se osoittaisi sitä oikeaa isänmaallisuutta, jota Kalevi Sorsa väitti puuttuvan niiltä, jotka aikoinaan vaativat markan devalvointia.”
”Parempi myöhään kuin ei silloinkaan”
Tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus.
Historiantutkija Heikki Ylikankaan osuutta ”Ison laman” menettelyissä ei pidä unohtaa.
Ylikangas osallistui presidentti Mauno Koiviston 6.5.1992 Linnassa järjestämään oikeuspoliittiseen keskustelutilaisuuteen ns. ”Koiviston konklaaviin” tuomiolaitoksen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien kanssa.
Teemoina olivat tuomioistuinten yhteiskunnallinen vallankäyttö ja riippumattomuus sekä tuomioistuinten toiminnan arviointi ja arvostelu. Ohjelman mukaan keskustelu rakentui ensimmäisen teeman osalta kahteen valmisteltuun puheenvuoroon ja toisen teeman osalta yhteen valmisteltuun puheenvuoroon (yhteensä noin 30 min) sekä kummankin teeman osalta 2 – 3 valmisteltuun kommenttipuheenvuoroon (noin 10 min). Lisäksi pankkitarkastusviraston johtaja Jorma Aranko käytti valmistellun puheenvuoron (noin 10 min) em. alustusten jälkeen tai keskusteluosuuden alussa.
Alustustukset: Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen ja korkeimman hallinto-oikeuden edustaja, hallintoneuvos Pekka Hallberg tai hallintoneuvos Sakari Sippola.
Kommentit: Professori Allan Rosas, ÅA; professori Heikki Ylikangas, HY; OTT tutkija Martin Scheinin, SA
Oikeuspoliittisen tilaisuuteen osallistuneilta pyysin –tutkinnallisesti – kommentointia sähköpostitse ja postin välityksellä.
Heikki Ylikangas tunnusti osallisuutensa ja luonnehti tilaisuutta vastauksessaan:
”Koivisto painosti Korkeinta oikeutta”
Ylikankaan vastauksen mukaan ”tilaisuuden tarkoitus oli tasavallan presidentin ja – mikäli mahdollista – mukaan kutsuttujen henkilöiden arvovallalla painostaa Korkein oikeus tekemään Koiviston mieleinen ratkaisu pankkeja koskevassa asiassa.”
Ylikankaan vastaus jatkuu: ”Koivisto puolsi kantaa, jonka mukaan pankeilla pitäisi olla oikeus yksipuolisesti nostaa lainakorkoa. Korkeimman oikeuden presidentti Heinonen oli kuitenkin teettänyt lainanottajan oikeuksia puoltavan päätöksen KKO:ssa ennen kokousta, mistä Koivisto oli selvästi näreissään.”
Kyseinen KKO:n päätös oli annettu 3.4.1992 ( KKO:1992:50 ) eli noin kuukautta aikaisemmin.
Ylikankaan loppupäätelmä kuului: ”Tilaisuus ymmärtääkseni vahvisti Koiviston asemaa suhteessa juristeihin. Hänen mahdollisia nuhteitaan pelättiin. Koivistoa siis myötäiltiin enemmän pelosta kuin uskosta tämän argumenttien oikeudelliseen pätevyyteen.”
Ylikankaan lanseeraama kunniavelka-ajatus on kaunis ja kunnioitettava; mutta taustalla väijyy epäilyttävä tunne historiantutkija Heikki Ylikankaan omantunnon kiillotuksesta.
Sallikaa minun olla epäilyssäni väärässä.
Kalevi Kannus
Niin sanottu virallinen Suomi, sen hallinnon- ja vallankäytön vastuussa olevat tahot eivät ole korjanneet eivätkä korjaa tehtyjä virheitä ja lakien vastaisiakaan päätöksiä ja ratkaisuja, elleivät yksittäiset historian tutkijat, tutkiva journalismi tai kansalaiset joukkovoimalla korjauksia ja hyvityksiä vaadi. TAAS alkavan vuoden ensimmäisillä kuukausilla asetetaan haasteita ja toiveita uudelle eduskunnalle… Uuden vuoden puheessaan Pres. Niinistö pelkää, että ”Suomen lakien ja arvojen vastainen käytös lisää riskiä kokonaisten ihmisryhmien leimaamiselle ja luo syvää epäluuloa, jopa vihaa.” Totta, jos etukeulassa oikeuskäytännössä tuomiovalta harjoittaa väärää oikeutta… ahneuden ja omanedun hyväksi.
TOKI tiedän, että tämäkin artikkeli on huutoa tuuleen.