”Don Trump – kontit”

USA:n teknologiajärjestö Trumpin tullipäätöksistä: Huonointa talouspolitiikkaa sitten 30-luvun laman
Trump vakuuttaa, että hänellä on oikeus määrätä yhdysvaltalaiset yritykset ulos Kiinasta.
Donald Trump24.8.2019 klo 09.12

Purkamattomia kontteja Long Beachin satamassa Kaliforniassa 1. elokuuta.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös uusista tulleista kiinalaisille tuotteille saa ankaraa kritiikkiä yhdysvaltalaisilta yrittäjäjärjestöiltä.

2 200 kulutusteknologiayritystä edustava Consumer Technology Association sanoo lausunnossaan, että Trumpin tullipäätös on ”pahin talouspoliittinen virhe sitten vuonna 1930 tehdyn ns. Smoot-Hawley-päätöksen, jolla tulleja korotettiin juuri ennen suurta lamaa”.

Järjestö toteaa, että Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kauppakiistan kiihdyttämisessä ”liika on liikaa”.

Kaksi autonvalmistajien järjestöä toteavat, että tullit ovat huono asia kuluttajille. Autoala menestyy vahvan ja kilpailullisen kaupankäynnin kautta, järjestöt sanovat.
Rangaistustullien kierre ilman merkityksellisiä neuvotteluja vaarantaa yhdysvaltalaiset työpaikat, sanoo Association of Global Automakers -järjestön johtaja John Bozella.

2 ajatusta aiheesta “”Don Trump – kontit””

  1. POPULISMI yhteiskuntajärjestelmien ponnistusvoimana näyttävät mahtinsa: Yhdysvallat, tullipolitiikka; Englanti, Brexit; Italia ja Unkari, vierasviha; Puola, oikeusvaltiovastaisuus; Brasilia, sademetsät saa palaa… jne.

    Maailmanpolitiikassa korostuu näkymä, ettei mikään valtio tai kansakunta ole mikään yksinäinen saari maapallon ”kansojen meressä”.

    Suomessakin, ainakin henkilökohtaisesti sota-ajan kokeneiden pitäisi tiedostaa mitä on YKSINÄISYYS muiden valtioiden joukosta…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa