·
Madeleine Albright – maahanmuuttaja Yhdysvaltoihin – on sanonut:
”Niille naisille on varattu paikka HELVETISSÄ, jotka eivät auta toisia naisia”…
Bill Clinton nimitti Albrightin ulkoministeriksi vuonna 1996. Ennen ulkoministeriksi nousuaan hän oli ollut YK:ssa Yhdysvaltojen lähettiläänä.
Albright kävi koulunsa sveitsiläisessä sisäoppilaitoksessa, muutti Tsekkoslovakiasta Yhdysvaltoihin vanhempineen 1950 paettuaan ensin Isoon-Britanniaan kommunistien valtaannousua 1948.
EIKÖ NAISMINISTERILLÄ (Kiuru) OLE SANAN JA SANOMISEN VAPAUTTA?
Uutisjutut: Kotimaa:
”Viikolla käyty keskustelu mahdollisuudesta ottaa etäopetus jälleen käyttöön näyttäytyi tavallisille kansalaisille ja mahdollisesti päätöksentekijöille itselleenkin sekavana. Krista Kiurun johtama sosiaali- ja terveysministeriö ajoi etäkoulusuositusta samaan aikaan, kun esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vastusti sitä. Laajaa etäopetussuositusta ei lopulta tullut.”
Sekä MEDIA-toimituksissa ja SOME:ssa kailotetaan sananvapauden ja avoimen keskustelun puolesta… Viisikko-hallituksella sitä vapautta ei ole: Vähäisimmästäkin mielialaerosta hallitus on ”varisnaamojen” mielestä hajoamistilassa.