Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen jo 1992

Vaiettua totuutta putkahteli esille Yle Radio 1 Ykkösaamussa 28.2.2014:

Erkki Liikanen on toimittaja Jari Korkin haastatelussa kohdasta 23.40 lähtien. Linkki Ylen areenaan alempana.Korkki aloittaa haastattelun kertomalla, että Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen maaliskuussa 1992.

Liikanen jatkaa, että jäseneksi pyrkivän pitää hyväksyä laki ja oikeus, se on lähtökohta…/..

Missä on muualla on kerrottu, että Suomi hyväksyi

Jäätävä kirjoitus, ihmisenä olemisen oikeuksistako?

Facebookista Yksi tyyppi kirjoittaa Facebookissa: ”Vihervasemmisto ei hyvää hyvyyttään ole paijaamassa matuja. Nämä kun ovat suvakeille hyväksikäytettävää vaalikarjaa. Samalla siinä saa patsastella farisealaiseen tapaan oman luulotellun erinomaisuutensa loisteessa. Kaikki tämä käy todella kalliiksi veronmaksajille. Kuinka kauan katselemme näitä loiseläjiä?”   Loppuhuipennus on omansalainen   ”Joku sanoi hyvin, että suomalaisten sisukkuus käy ilmi nykyajassa vain siinä …

Jäätävä kirjoitus, ihmisenä olemisen oikeuksistako? Lue lisää »

Hyvinvointidemokratia?

Turun Sanomissa (8.2.2017) näytelmäkirjailija, vain teatterinjohtajuudesta eläkkeellä oleva Jussi Helminen kirjoittaa kolumnissaan otsikolla ”MITÄ ET HUOMAA”.   – Terveyttään ei huomaa, sairauden huomaa heti.   – Hyvän puolella emme ole huomanneet Suomen yhteiskunnan ”hidasta” kehitystä hyvinvointivaltioksi, elintasomme nousua, tasavertaisuuden kasvua, demokratian ja byrokratian kehitystä oikeusvaltioksi, Monipuoluejärjestelmämme, runsaat kunnat ja niidet runsaat lautakunnat ovat koulineet meidät …

Hyvinvointidemokratia? Lue lisää »

Aktiv Hansan kauppakirjat?

Liisa Mariapori kirjoittaa facebookissa   Valtiovarainministeriö ilmoitti taas tänään, että heillä ei ole kauppakirjaan 31.3.2000 liittyviä 12 miljardin markan velkakirjoja tai niiden jäljennöksiä. Alkuperäiset velkakirjat on varmastikin siirretty ostajille eli Aktiv Hansa Oy:lle ja C & A Finland Oy:lle. Valtiovarainministeriö lupasi antaa asiassa valituskelpoisen päätöksen, mutta tämän virkakoneistomme tuntien, valitus ei tuo muutosta tähän asiaan. …

Aktiv Hansan kauppakirjat? Lue lisää »

Maahantulokielloista… Hannu Takkula

kirjoittaa Facebookissa.   Viime päivinä on käyty keskustelua maahantulokielloista. Selvitin asiaa osaltani.   Seuraavat 13 maata kieltävät minulta maahan pääsyn siitä huolimatta, että olen suomalainen ja Euroopan parlamentin jäsen. Nämä maat ovat; Syyria, Irak, Iran, Jemen, Libya, Sudan, Algeria, Brunei, Kuwait, Libanon, Oman, Saudi-Arabia ja Arabiemiraatit.   Syy tähän ei ole uskonnollinen eikä rodullinen vaan …

Maahantulokielloista… Hannu Takkula Lue lisää »

Miljonääristä rutiköyhäksi

Näin isänmaa kohtelee… Kohtuuttomuuden huippu?   Sairaalabakteeri tarttui. Edunvalvonta petti. Ulosotto iski. Nyt Suolahdessa asuva ex-miljonääri on puilla paljailla.   Kaupungin pienissä vuokraluukuissa asuu monia yksinäisiä, elämän kaltoin kohtelemia. Kaikilla on oma tarinansa. Olavi Silvennoisen tarina poikkeaa tavanomaisesta. Kun Silvennoinen, nyt 82-vuotias vanhus, muutti Suolahteen muutama vuosi sitten, kaupunki sai asukkaakseen varakkaan, arvokkaan herran.   …

Miljonääristä rutiköyhäksi Lue lisää »

Säästöpankkisopimus – luentovideo

Pankkien kriisin selvitykset mm. Helsingin Sanomat on luokitellut muoti-ilmiöksi?   « Nimimerk. Sapelinkalistajan mielipidekirjoitus Seppo Konttisen Kansallisomaisuuden ryöstö -kirjasta » ja Toimittaja Jyri Raivion kirjoituksesta (HS 22.2.2008), joka on otsikoitu mielenkiintoisesti:   ”Pankkikriisin jälkipuinti tuli uudelleen muotiin”. Olisi kiinnostavaa tietää milloin nämä totuudet, jotka nyt ilmenevät Seppo Konttisen kirjasta ovat aikaisemmin puitu julkisuudessa?   On …

Säästöpankkisopimus – luentovideo Lue lisää »

Prof. Heikki Ylikangas tunnustanut…

Toistakymmentä vuotta on mennyt kun vasta – tämä minua ”promeritukseksi” nimitellyt, korkeasti oppinut professori tunnustaa rahvaan tasolla tehdyn selvityksen ja josta lausuu blogissaan: … .Jyrki Virolaiselta lyhyt lainaus.
”5. Nyt jälkeenpäin useat [Koiviston] konklaavin [6.5.1992] kutsutut lakimiehet ovat vähätelleet neuvonpidon todellista tarkoitusta ja Koiviston sanoman merkitystä. Näitä

Opastukseksi Suomen ”oikeuden”palvelijoille

Isoäiti oikeudessa   Lakimiesten tulisi olla erityisen tarkkoja sananvalinnassaan haastatellessaan oikeudessa teräväkielisiä iäkkäämpiä naisia, kuten tätä Missisippiläistä isoäitiä.   Eteläisessa pikkukaupungissa syyttäja kutsui ensimmäiseksi todistajaksi iäkkäämmän naisen. Lakimies lähestyi todistajanaitiota ja kysyi: ”Rouva Jones, tunnetteko minut?”   ”Kyllähän minä teidät tunnen, herra Williams. Olen tuntenut teidät pikkupojasta lähtien ja suoraan sanottuna, olette ollut suuri pettymys …

Opastukseksi Suomen ”oikeuden”palvelijoille Lue lisää »

Velan vanhentuminen katkeaa kun…

Vanhentumisen katkaiseminen   10 §   Vapaamuotoiset katkaisutoimet   Velan vanhentuminen katkeaa, kun:   1) osapuolet sopivat maksujen järjestelystä, vakuudesta tai muusta velan ehtojen muutoksesta taikka siitä, että vanhentuminen on katkaistu; 2) velallinen suorittaa velkaa tai muutoin tunnustaa velan velkojalle; tai 3) velkoja vaatii velalliselta suoritusta tai muutoin muistuttaa velallista velasta.   Velan vanhentumisen katkaiseminen …

Velan vanhentuminen katkeaa kun… Lue lisää »

Elämä velkaMOTissa

Käytännössä elinkautinen velkavankeus.. http://areena.yle.fi/1-3849193  .. YLEn MOT:ohjelma 16. tammikuuta 2017   Kohtalona ikuinen perintä 27 min ma 16.1.2017 ⧖ 11 kk 30 pv   Maksamattomien velkojen, tylyltä tuntuvan perinnän ja ulosoton kierre voi kestää yli kaksikymmentä vuotta. Kolme tarinaa Suomesta, jossa velkavankeus voi pilata elämän. Toimittajana Hannu Sokala.

Veteraanien viestit…

Lehtileike: Turun Sanomat 24.8.2013.

Ymmärtävätkö sotien jälkeen syntyneet sukupolvet Suomen itsenäisyyden merkitystä, varsinkin nyt kun suurten ikäluokkien arvoja moittinut sukupolvi on pitämässä valtaa ja siten osallisena hyvinvointiyhteiskunnan alasajossa?

Kehityksen maksajina ovat ensisijassa asevelvolvollisten ikäluokat ja veteraanien sukupolvet; Uhkaavat ”rakenneuudistukset” (leikkaukset) kohdistuvat näiden kansalaisryhmien elintasoon ja elämänlaatuun.

Tässä kuvassa erään sotaveteraanin viimeinen taisto itsenäyysp…/..

Ajatellaan tilanne

Jos SOS-hallitus hajoaa   ja perussuomalaisten tilalle tulisivat vihreät, ruotsalainen kansanpuolue ja kristilliset… Yhteensä 116 edustajaa… Oletan, että kyyti kylmenisi…   Uusia vaaleja tuskin tulisi, koska PS on edelleen eduskunnan toiseksi suurin puolue… Gallupeilla on käytännössä vain heiluvien mielialojen mittarina merkitystä ja ”MUTU -höyryvoimaa” gallup-kuvan kaltaisille spekulaatioille.   Eduskuntavaalien alla kansalaiset vaativat muutosta ja toteuttivat …

Ajatellaan tilanne Lue lisää »

Hurraa, Suomen kansa

ILTALEHTI uutisoi 24. tammikuuta 2011 näyttävästi:

Tosiasia: eduskunta on Suomen kansa pienoiskoossa – näin sanotaan ja siihen on uskominmen.
Saman lehden verkkosivulla uutisoidaan ../..

Iltalehti uutiset: ”Miljonääri asuu matkailuautossa”

Maria Jokisella on miljoonaomaisuus, mutta jouluansa hän vietti matkailuautossaan levähdyspaikalla lähellä mökkiään. ”Sisään ei menemistä tai pesänhoitaja kutsuu poliisit” Jokinen on kertonut Iltalehdelle.   …/… ”OUTOA, että oikeus velvoitti minut korvaamaan kaivon, joka ei toimi jota jota urakoitsija ei suostunut lukuisista pyynnöistäni huolimatta korjaamaan.” Jokinen jätti aiheettomaksi katsomansa laskun maksamatta…   Jokinen ajautui perintään ja …

Iltalehti uutiset: ”Miljonääri asuu matkailuautossa” Lue lisää »

Väite: ”Euron loppu hyödyttäisi kaikkia”

Euroalueen hajoaminen ei suistaisi euromaiden taloutta kaaokseen. Päinvastoin, rahaliiton loppu olisi euromaiden kivuttomin ja nopein tie talouskriisistä uuteen kasvuun. Näin väittää Euroopan arvostetuimpiin kuuluva analyysiyhtiö, jonka mukaan tavoitteissaan epäonnistunut rahaliitto vain pitkittää euroalueen taantumaa.
Vastaa kyselyyn ..

Suomesta karkotetaan ja syrjäytetään jatkumona kantasuomalaisia perheitä?

Artikkeli julkaistu aiemmin 21. tammikuuta 2011.   Päivittäin saan sähköpostikansiooni tämän sortin viestejä: —–Alkuperäinen viesti—– Lähettäjä: [xxx@xxx] Lähetetty: 19. tammikuuta 2011 13:22 Tervehdys Kalevi Olen saanut asiani EIT:n käsittelyyn. ../..   ”Keskeiset asiat, joilla pääsin EIT:n käsittelyyn on sananvapaus ja syrjintä ja se, etten ole saanut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Ilmoitin, että kaikkiaan 15 Euroopan Ihmisoikeussopimuksen artiklaa …

Suomesta karkotetaan ja syrjäytetään jatkumona kantasuomalaisia perheitä? Lue lisää »

”Yksittäistapaus”

Julkaistu aiemmin 2011.   Helsingin Sanomien Nuorten postissa lukiolaisnuori kysyy: ”Eikö maahan jättäminen ole heitteillejättö?” Yleispätevä vastaus lienee ETTEI OLE, koska kyseessä on ollut selkeästi ”yksittäistapaus”. Nyt varsinkin velkalaman aikana ”yksittäistapauksiin” kajoaminen on ehdottomasti KIELLETTY ja tuhma teko. Empatia ei ole privatisoituneeseen positiiviseen ajatteluun kuuluva ARVO.   Pitää vain itsetykönään ajatella POSITIIVISESTI kaikesta mahdollisesta, mitään …

”Yksittäistapaus” Lue lisää »

Erkki Aholla erikoinen tapaus – oikeusvaltiossa!

Erkki Aho Kertoo:
Heräsin jo ennen kolmea aamuyöllä, koska mieltäni eilen jäi vaivaamaan oikeudenkäynti vuodelta 1998, jolloin minut tuomittiin velallisen epärehellisyydestä 75 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mikä muutettiin sitten ehdonalaiseksi. Oikeudenkäynti oli Alavieskan Puurakenne Oy:n konkurssipesänhoitajan Hannu Maskosen organisoima yhdessä syyttäjä Sulo Heiskarin kanssa. Molemmat peittelivät tällä oikeudenkäynnillä omia rikoksiaan. Minun puolestani asioita hoiti asianajaja […]

Keskitysleirejä Suomeen?

Yrjö Saraste… Sami Savio kirjoittaa miten ”Palautuskeskukset” parantaisivat turvallisuutta.” Hän on pelästynyt kun hallituksen tuoreessa sisäisen turvallisuuden selonteossa todetaan terrorismin uhan kohonneen Suomessa. . Selonteon mukaan terrorismiuhkaa lisäävät konfliktialueilla taisteluihin osallistuneiden tulo Suomeen. Myös laajamittainen laiton maahantulo mainitaan merkittävänä turvallisuusympäristön muutoksen syynä. Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksista on kadonnut vuoden 2015 ja alkuvuoden 2016 aikana peräti noin 2 …

Keskitysleirejä Suomeen? Lue lisää »

Olemmeko edelleen Neuvostoliiton varjossa?

Julkaistu aiemmin 11. toukokuuta 2012   Mika Waltarin kirja julkaistiin ensimmäisen kerran v. 1942 ja uusintapainoksena v. 1994. Kirjan 1. kappaleen ostikko on: ”Kyynpesä keskellä Suomen pääkaupunkia.”   ” Helsingissä Bulevardin alapäässä kohoaa ruskeankeltaisena ja korkeana n:o 21. tsaarivallan aikainen virastorakennus, joka lähes kaksikymmentä vuotta joutui olemaan Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton diplomaattisen edustuksen toimipaikkana. …/..   …

Olemmeko edelleen Neuvostoliiton varjossa? Lue lisää »

SUOMEN ITSENÄISYYDEN 100-VUOTISJUHLA

Miten Paleface on kunnostautunut itsenäisyyden säilyttämisessä?   Kansanedustaja, valt. tohtori Jussi Niinistö kirjoittaa maltillisen aiheellisesti huolestuneena vasemmistoartisti Karri Miettisen eli Palefacen esityksestä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan sisällöksi. Miettinen on jäsen juhlaa valmistelevassa elimessä.   Mitä näyttöä Miettisellä on Suomen puolustamisesta? Miten hän on kunnostautunut Suomen itsenäisyyden puolustamisessa?   Onko Suomi edelleen niin kontallaan luhistuneen Neuvostoliiton edessä, …

SUOMEN ITSENÄISYYDEN 100-VUOTISJUHLA Lue lisää »

Vihasuhteeni nokkosiin…

nokkonen kalle

Vihasuhteeni nokkosiin ..

… juontaa minulla varhaiseloni ajan tapahtumaan, niin kuin sivistyneesti ilmaistaan lapsuuden traumaan.

Jatkosodan vuosina olivat kesät yhtä kuumia kuin viimeisimmät kesät nykyäänkin. Maaseudulla lasten ja varhaisnuorten elämän arkipäivät olivat luonnonläheisiä. Kavereita oli, tuntumaa heimokulttuuriinkin avautui evakkolasten kautta kaikensortin toimintana niillä välineillä ja konstella mitä poikakossien nokkeluus ylipäätään viritti.

Kun verrataan 2000-luvun lasten ja varhaisnuorten maastopyöriin, mop ../..

Turkulaiset säikäyttäneestä tuhopoltosta 33 vuotta

Työpaikkani, Teknisten Liiton toimisto, sijaitsi Brahenkadun toisella puolella, vastapäätä tavarataloa (MINI-HINTA), Näimme tulipalon alusta alkaen. Soitin hälytyskeskukseen, mutta hälytys oli jo tehty. Seurasimme tulipaloa ikkunasta, josta lasin läpi hehkui kuumuus sisälle ja lasi oli niin kuuma ettei koskettaa kärsinyt… Tuuli ei ollut meille päin, myrkyllisten savukaasujen vaaraa ei sillä hetkellä tajunnut.   artikkeli Twitterissä   …

Turkulaiset säikäyttäneestä tuhopoltosta 33 vuotta Lue lisää »

Käynti Winston Churchillin Chartwell-museokodissa

YLE esitti Winston Churchillin salassa pidetystä sairaudesta elokuvadokumentin uudenvuoden päivän lähetyksenä.   Oman elämäni kaaret sivuaa historiaa, tilaisuudella käydä nykyisin museona olevassa Churchillin kotitalossa Chartwellissa. Elokuvasta palautui mieleeni monta yksityiskohtaa Chartwellin sisätiloista. Osa elokuvasta oli tehty aidossa ympäristössä.   Teimme myös opastetun kiertokäynnin parlamenttitaloon, mm. istuntosaleihin. Ylähuoneen istuntosalissa ei saanut edes koskea istuimiin. Parlamentin suuressa …

Käynti Winston Churchillin Chartwell-museokodissa Lue lisää »

Journalistin ohjeet, myös some-kirjoittajille.

JOURNALISTIN OHJEET   Soveltuvin osin myös some-kirjoittajienkin pitää voida noudattaa, ainakin kunnioittaa.   Johdanto   Sananvapaus on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Hyvä journalistinen tapa perustuu jokaisen oikeuteen vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä.   Näiden ohjeiden tavoitteena on tukea sananvapauden vastuullista käyttämistä joukkoviestimissä ja edistää ammattieettistä keskustelua.   Ohjeet koskevat kaikkea journalistista työtä. Ne on laadittu vain alan …

Journalistin ohjeet, myös some-kirjoittajille. Lue lisää »

Mitä tulikaan lausuttua yrittäjyydestä, herra tasavallan presidentti?

Matti Haverinen kirjoittaa:   Herra tasavallan presidentti Sauli Niinistö!   Olette CNN:n haastattelussa tunnustanut, että 90-luvun alun yrittäjiä kohdeltiin väärin. Sanoitte, että he tarvitsevat hyvitystä. Olette arvostellut monopolien ja valtionyhtiöiden johtajien ahneutta. Olette pitänyt ihan asiallisia puheita, mm valtiopäivien avajaiset 2016 alussa.   Tiedätte varsin hyvin, mitkä mekanismit ovat aiheuttaneet Kansakuntamme häpeällisen tilan. Tiedätte, että …

Mitä tulikaan lausuttua yrittäjyydestä, herra tasavallan presidentti? Lue lisää »

Suomen velkakello

Verkkokaupan esittelyssa Miten Suomen velkakello tikittää lisää ja lisää veroeuroja veronmaksajien lukuun…?
Katso tästä linkistä .. http://velkakello.fi/

Eurooppapolitiikassa eduskunnan talousvaliokuntaan kuuluvan Eero Lehden mielestä Katainen ja Urpilainen ovat antaneet harhaanjohtavia tietoja Suomen takausosuudelleen saamista vakuuksista Kreikan apupaketissa. Paketista sovittiin EU-huippukokouksessa heinäkuussa.
– Vakuudet olivat Suomen ehdoton vaatimus, mutta

SOS-hallitus tyhjentää Turun saaristoa

Turun Sanomissa 27.12.2016 saaristolaisyrittäjä kertoo ratkaisustaan lopettaa liiketoiminta ja muuttaa perheineen mantereelle Helsinkiin.   ”Lähinnä säälin sitä, että saaristo tyhjenee, koulut ja palvelut tyhjenevät. Kaikesta pitää taistella”, purkaa tuntojaan politiikan rakenteisiin kyllästynyt yrittäjä.   Ote haastattelusta…  

”Elämyskorruptio” sallittua Suomessa?

Kun aiemmin otsikoin tätä juttua pandoran lippaan vitsauksiin viitaten; olin siinä vertailussa väärässä.

Maanantain 31. tammikuuta 2011 YLEn A-studiossa liikemies Toivo Sukari perusteli lahjoitustaan Ilkka Kanervan syntymäpäiväjuhlintaan saada henkilökohtainen elämys suuresta kansanjuhlasta, tasavallan korkeiden vaikuttajien mm. Martti Ahtisaaren seurassa kansanjoukkojen keskellä.
Katso YLEN A Studio 31.1.2011: Liikemies Toivo Sukarin haastatettelu

Kaikki ko. juhlaan osallistuneet olivat Sukarin mukaan siellä mihinkään ../..

Julkinen terveydenhuolto saattaa romahtaa

Sir Kalle uskoo Pekka Puskaa…:   Yksityiset lääkärifimat ovat vallanneet pysyvästi julkisen terveydenhuollon tehtäviä. Monet terveysalan vaikuttajat ennustavat, että nykymenolla kuntien terveyskeskusjärjestelmä voi romahtaa kokonaan. Sosiaali- ja terveysministeriön ylilääkäri ehdottaa, että terveyskeskukset pelastettaisiin kauppaamalla ne lääkäreille.   Kommentti: Vantaan kaupunki ulkoisti päivystyksensä 1.1.2008 alkaen ulkomaalaistaustaiselle MedOnelle.   Uutinen kokonaisuudessaan:  Julkinen terveydenhuolto saattaa romahtaa julkaistu 11.1.2009 …

Julkinen terveydenhuolto saattaa romahtaa Lue lisää »

Scroll to Top

Jaa:

Jaa facebookissa
Jaa X palvelussa